Laura Pyrrö, sopraano

Laura Pyrrö valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksesta vuonna 2007 suorittaen kaikki laulututkintonsa erinomaisin arvosanoin. Hänen opettajinaan ovat toimineet mm. Liisa Linko-Malmio, Ritva Auvinen, Elizabeth Norberg-Schulz ja Marjut Hannula; mestarikursseista mainittakoon Gundula Janowitz, Helena Döse ja Udo Reinemann. Kaudella 2006-07 Pyrrö osallistui kansainväliselle liedin mestariluokalle Conservatorium van Amsterdamissa Hollannissa.

Ennen ammattiopintojaan Laura Pyrrö suoritti musiikkiopiston päästötodistuksen pääaineenaan pianonsoitto ja opiskeli myös huilunsoittoa.

Suomalaisen ylioppilastutkinnon lisäksi Laura on valmistunut myös amerikkalaisesta high schoolista.

Vuonna 2002 Laura Pyrrö voitti ensimmäisen palkinnon Timo Mustakallio -laulukilpailussa.

Tärkeimpiä rooleja ovat olleet mm. Mozartin Taikahuilun Pamina, Bizet'n Carmenin Micaela, Straussin Lepakon Rosalinde, Janácekin Ovelan ketun Kettu ja Poulencin monologiooppera La Voix Humaine. Jukka Linkolan Hallin Janne -oopperan kantaesityksessä Laura Pyrrö lauloi Santran, naispääroolin.

Laura on esiintynyt mm. Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan Oopperajuhlilla ja Opera Cava -festivaaleilla sekä ulkomailla Dalhallan oopperafestivaaleilla Ruotsissa ja Brasovin oopperassa Romaniassa.

Hänen repertuaariinsa kuuluu oopperan lisäksi liediä, operettia, kirkkomusiikkia, modernia ja barokin ajan musiikkia sekä klassista musikaalia, kabareemusiikkia ja ranskalaista chansonia. Laura on myös esiintynyt musiikkiteatterirooleissa mm. Helsingin Kaupunginteatterissa ja Teatteri Imatrassa. Esitetyistä kirkollisista teoksista mainittakoon Bachin kantaatti Jauchzet Gott in allen Landen ja Johannespassio, Rossinin ja Pergolesin Stabat Materit sekä Mozartin c-mollimessu ja motetti Exsultate, jubilate.

Laura Pyrrö on esiintynyt useimpien Suomen kaupunginorkestereiden solistina ja kotimaan lisäksi konsertoinut mm. Ruotsissa, Virossa, Venäjällä, Hollannissa, Unkarissa, Islannissa ja Yhdysvalloissa.

Syksyllä 2010 Nova Records julkaisi Laura Pyrrön levyn, joka käsittää Oskar Merikannon yksinlauluja.

Pyrrö kuuluu vuonna 2011 perustetun Ooppera Artico ry:n perustajajäseniin sekä myös toimii yhdistyksen puheenjohtajana.


Kuvateksti